AVH- tilojen oireita

Lähde: Varsinais Suomen sairaanhoitopiirin potilasohjeet,
http://ohjepankki.vsshp.fi/fi/2810

Aivojen verenkierto

Elimistö on pyrkinyt turvaamaan tärkeimmän elimensä, aivojen, verenkierron monin tavoin. Aivoihin tuo verta neljä suurta valtimoa: kaksi kaulavaltimoa ja kaksi nikamavaltimoa. Kaikki valtimot ovat yhteydessä toisiinsa aivojen pohjalla sijaitsevan verisuonikehän välityksellä. Tästä järjestelmästä johtuen yhdenkin valtimon riittävä verenkierto pystyy huolehtimaan koko aivojen verensaannista.

Aivojen sisällä verenkierto jakautuu kolmelle päähaaralle: etummaiselle, keskimmäiselle ja takimmaiselle aivovaltimolle, joita on kutakin kaksi eli yksi kumpaakin aivopuoliskoa kohden. Nämä päävaltimot haarautuvat vielä lukuisiin pieniin haaroihin.

Aivoverenkiertohäiriöt (AVH)

Aivoverenkiertohäiriöitä (AVH) erotetaan kaksi pääryhmää: aivoveritulpat eli aivoinfarktit ja aivoverenvuodot, joista on käytetty usein myös yhteisnimitystä aivohalvaus. AVH:sta noin 85 % johtuu aivoveritulpista ja 15 % verenvuodoista. Näiden oireet voivat olla hyvin samanlaiset, vaikka ne syntytavaltaan ja hoidon suhteen eroavat toisistaan suuresti. Potilaalle sairaalassa tehtävillä tutkimuksilla pyritään selvittämään minkälaisesta aivoverenkiertohäiriöstä on ollut kyse ja mitkä tekijät ovat olleet syynä kyseisen verenkiertohäiriön syntymiseen. Näiden tietojen perusteella voidaan arvioida uuden sairastumisen riskiä sekä suunnitella hoito, jolla pyritään ehkäisemään uudelleen sairastuminen.

Aivoveritulpat eli aivoinfarktit

Aivoveritulppa on aivoverenkierron sairauksista tavallisin. Siinä jokin aivoihin verta tuovista valtimoista tukkeutuu joko ahtauman tai hyytymän seurauksena. Tukos voi olla myös ohimenevä; nopeasti ohittuvia aivoverenkiertohäiriöitä kutsutaan TIA- kohtauksiksi. Ne ennakoivat usein pysyvän tukoksen ilmaantumista.

Aivoverenvuodot

Aivoverenvuodoissa joko aivojen pinnalle tai aivokudoksen sisään vuotaa verta verisuonen seinämässä olevan repeytymän takia. Repeytymä syntyy yleensä joko verenpainetaudin seurauksena, vamman aiheuttamana tai perinnöllisistä syistä - muut syyt ovat harvinaisia. Aivoverenvuodot syntyvät yleensä äkkiarvaamatta ilman ennakoivia oireita.

Aivoverenkiertohäiriöiden oireista

Aivoverenkiertohäiriöiden oireet voivat olla hyvin vaihtelevia. Oireet riippuvat paitsi vaurion laadusta (veritulppa tai verenvuoto) niin ennen kaikkea vaurion laajuudesta ja sijainnista. Keskushermosto on rakentunut siten, että vasen aivopuolisko huolehtii oikean puolen raajojen toiminnasta ja pääosin esimerkiksi puheesta. Oikea aivopuolisko puolestaan huolehtii vasemman puolen raajojen toiminnasta ja pääosin esimerkiksi hahmottamisesta. Monia toimintoja, kuten näköä ja muistia, säädellään molemmista aivopuoliskoista.

Tavallisin aivoverenkiertohäiriön oire on toispuoleinen heikkous, joka voi vaihdella lievästä heikkoudesta täydelliseen halvaukseen. Usein heikkouteen liittyy myös tunnon häiriintyminen (yleensä puutuminen) kyseisissä raajoissa, mutta tuntohäiriö saattaa esiintyä yksinäänkin. Myös äkillinen puhevaikeus on tavallinen oire. Se voi olla sanojen löytämisen vaikeutta, jolloin usein esiintyy myös oikean puolen raajojen heikkoutta tai puheen epäselvyyttä. Samoin äkillinen toimintakyvyn häiriö, jonka läheiset usein kuvaavat "sekavuudeksi", voi olla oire AVH:stä. Hyvin tavallisia ovat myös äkilliset näköoireet, joko kahtena näkeminen, toisen tai molempien silmien näköhäiriö tai näkökentän supistuminen.

Päänsärkyä ei välttämättä liity aivoverenkiertohäiriöihin lainkaan, varsinkaan ensioireina. Aivoverenvuodoissa sitä esiintyy useammin, erityisesti lukinkalvonalaisessa verenvuodossa (SAV), mutta aivoveritulpissa taas melko harvoin. Äkillisesti alkava kävely- ja tasapainovaikeus johon usein liittyy voimakas huimaus ja pahoinvointi voi olla aivoverenkiertöhäiriön oire, vaikka tavallisimmin pelkkä huimaus johtuu muista syistä. Tajunnan häiriöt liittyvät yleensä vain vakaviin aivoverenvuotoihin tai laajoihin aivoveritulppiin. Myös äkilliset tajuttomuus-kouristuskohtaukset voivat kuulua aivoverenkiertohäiriöiden ensioireisiin.

Aivoverenkiertohäiriöiden oireet alkavat yleensä hyvin äkillisesti, ovat voimakkaimmillaan alkuvaiheessa ja lievenevät vähitellen ajan kuluessa. Oireet voivat alkaa myös yön aikana nukkuessa, jolloin ne tulevat ilmi herätessä. Vaurion laajuudesta ja sijainnista lähinnä riippuu kuinka vaikeita ja pysyviä oireita sairaudesta jää.

TIA- kohtaus

TIA- kohtauksella tarkoitetaan ohimenevää aivoverenkierron häiriötä (transient ischaemic attack, TIA). Tällöin jonkun aivovaltimon verenkierto ohimenevästi heikkenee tai loppuu, mutta niin lyhyeksi aikaa, että pysyvää vauriota (aivoinfarktia) ei ehdi syntyä.

Syyt ja riskitekijät

TIA- kohtaus on merkki aivoverenkiertosairaudesta ja vakava varoitus uhkaavasta aivoinfarktista. Näin ollen sen syyt ja riskitekijät ovat samat kuin aivoveritulpan (ks. kohta C4). Usein taustalla on aivovaltimoiden kovettumatauti, johon ovat johtaneet erilaiset riskitekijät kuten verenpainetauti, tupakointi, sokeritauti tai monet riskitekijät yhdessä. Taustalla voi olla myös sydänsairaus kuten rytmihäiriö, sydänveritulpan jälkitila tai sydämen läppävika.

Oireet

TIA- kohtausten luonteeseen kuuluu, että ne ovat ohimeneviä ja kestävät usein vain joitakin minuutteja, tyypillisimmillään maksimissaan tunnin. Alunperin TIA- kohtauksen määritelmään on kuulunut, että oireiden täytyy hävitä yhden vuorokauden kuluessa. Pitempään kuin tunnin kestävissä oireissa voidaan nykyaikaisilla kuvauslaitteilla usein kuitenkin todeta, että kyseessä onkin ollut pieni veritulppa.

TIA- kohtauksessa saattaa oireena olla mikä tahansa samanlainen oire kuin aivoinfarktissakin, ero on siis ainoastaan oireen kestossa. Tavallisimpia ovat ohimenevä toispuoleinen halvaus, toisen puolen puutuminen, puhevaikeus tai näköhäiriöt (esimerkiksi näön menetys toisesta silmästä).

Oireet ovat yleensä yksittäisiä, mutta voivat myös toistua. Mitä useammin oire toistuu ja erityisesti jos oire uusiutuu yhä nopeammin sitä suurempi mahdollisuus on sairastua pysyvään halvaukseen.

Ennuste

TIA-kohtaukseen on suhtauduttava yhtä vakavasti ja kiireellisesti kuin jos oire olisi jäänyt pysyväksi. Oireiden ohittumista ei saa jäädä odottelemaan kotiin, vaan hoitoon on lähdettävä heti. Joskus aivovaltimo saattaa olla edelleen tukossa vaikka oireet hetkeksi väistyisivätkin.

Ennuste riippuu ennen kaikkea aivoverenkiertosairauden taustalla olevista tekijöistä. Aivoveritulpan syntyminen pyritään estämään tunnistamalla ja hoitamalla TIA- kohtaukseen johtaneet riskitekijät nopeasti sekä aloittamalla oikeanlainen, kunkin potilaan yksilöllisten riskitekjöiden ja syiden mukainen uusiutumista ehkäisevä lääkitys. Jos taustalla on koholla ollut verenpaine, sitä ei saa alentaa nopeasti, vaan verenpaine pyritään vähitellen laskemaan normaalitasolle.

Potilaalle sairaalassa tehtävillä tutkimuksilla pyritään selvittämään minkälaisesta aivoverenkiertohäiriöstä on ollut kyse ja mitkä tekijät ovat olleet syynä kyseisen verenkiertohäiriön syntymiseen.

Näiden tietojen perusteella voidaan arvioida uuden sairastumisen riskiä sekä suunnitella hoito, jolla pyritään ehkäisemään uudelleen sairastuminen.

Aivoinfarkti

Aivoinfarkti eli aivoveritulppa on aivoverisuonen äkillisestä tukkeutumisesta johtuva vaurio aivokudoksessa. Kun verenkierto pysähtyy verisuonessa, tästä suonesta verensä saaneet aivosolut kuolevat hapenpuutteeseen.

Esiintyvyys

Aivoinfarkti on tavallinen sairaus. Suomessa tehtyjen tutkimusten mukaan vuosittain maassamme sairastuu ensimmäiseen aivoinfarktiinsa noin 14 000 henkilöä eli 38 suomalaista joka päivä. Aivoverenkiertohäiriöt (AVH) ovat kolmanneksi yleisin kuolinsyy Suomessa; 5000 henkilöä vuosittain menehtyy aivohalvaukseen.

Aivoinfarktin ilmaantuvuus on ollut lievässä laskussa riskitekijöissä tapahtuneiden edullisten muutosten takia, mutta esiintyvyys on silti jopa nousussa vanhuusväestön suhteellisen osuuden kasvaessa. Aivoinfarkti on selvästi ikään liittyvä sairaus, ja riski kasvaa tasaisesti iän myötä. Kuitenkin sairastuneista on työikäisiä neljäsosa.

Syyt ja riskitekijät

Aivoinfarkti syntyy harvoin ilman selviä riskitekijöitä. Riskitekijöistä ylivoimaisesti huomattavin on verenpainetauti. Kohonneen verenpaineen normalisointi hoidon avulla vähentää aivoinfarktin riskiä lähes puolella. Riski kasvaa sitä suuremmaksi, mitä enemmän verenpaine ylittää normaalirajat.

Toinen huomattava aivoinfarktin riskitekijä on sokeritauti eli diabetes. Myös tämän sairauden kohdalla hyvä hoitotasapaino vähentää aivoinfarktin riskiä. Kolmas suuri riskitekijä on tupakointi, joka lisää sairastumisriskiä kaksin-kolminkertaiseksi. Tupakoinnin lopettaminen palauttaa riskin lähelle normaaliväestöä alle viidessä vuodessa.

Yllämainitut aivoinfarktin riskitekijät altistavat erityisesti aivoverisuonten kovettumiselle eli ateroskleroosille. Riski on sitä suurempi, mitä useampia riskitekijöitä on yhdistyneenä.

Erilaiset sydänsairaudet ovat myös aivoverenkiertohäiriöön sairastumisen riskitekijöitä. Sydämen toimintaan vaikuttavat sydänviat voivat altistaa verihyytymän syntymiseen sydämen sisällä, josta kyseinen hyytymä saattaa lähteä liikkeelle aivoverenkiertoon tukkien jonkun aivovaltimoista. Sydänperäinen syy aivoinfarktille on noin viidesosalla sairastuneista. Tavallisimmat sydänperäiset tekijät ovat sydämen rytmihäiriöt (erityisesti eteisvärinä), sydänveritulpan jälkitilat ja sydämen läppäviat.

Myös monia muita aivoinfarktin syy- tai riskitekijöitä tunnetaan, mutta niiden merkitys on joko vähäisempi tai ne ovat harvinaisia. Yksittäisen potilaan kohdalla niillä luonnollisesti saattaa kuitenkin olla suurikin merkitys. Tällaisia ovat esimerkiksi alkoholinkäyttö, kohonneet kolesteroliarvot, ehkäisytablettien käyttö, ylipainoisuus, perinnöllinen taipumus, verisuonivammat, sydämen synnynnäiset rakenneviat, verisuonitulehdukset, verisairaudet ja migreeni.

Oireet

Aivoinfarkti alkaa useimmiten hyvin äkillisesti. Melko tavallista on aivoinfarktin syntyminen nukkuessa. Tunnetuimpia aivoinfarktin oireita ovat äkillinen toispuolihalvaus ja/tai puhekyvyn heikentyminen. Halvausoireet rajoittuvat lähes aina vain toiseen kehonpuoliskoon. Myös äkillinen huimaus, näkökentän supistuminen tai kahtena näkeminen voivat merkitä aivoinfarktia. Sen sijaan äkillinen päänsärky, varsinkin ilman halvausoireita, tai äkillinen tajunnan menetys eivät yleensä ole aivoinfarktin oireita.

Oireet riippuvat ennen kaikkea infarktin sijainnista aivoissa, samoin aivoinfarktin koosta. Toisaalta osa aivoinfarkteista voi olla oireettomiakin tai ainakin niin vähäoireisia, ettei potilas kiinnitä siihen juurikaan huomiota.

Aivoinfarktin oireet alkavat usein tasaisesti lievittyä melko pian sairastumisen jälkeen. Osalla potilaista oireet voivat kuitenkin ensi tunteina vaihdella ja harvinaista ei ole sekään, että oireet pahenevat ensimmäisten päivien aikana. Oireiden paheneminen ensimmäisten sairauspäivien jälkeen merkitsee useimmiten uutta aivoveritulppaa.

Ennuste

Viime vuosina aivoverenkiertohäiriöiden ennuste on parantunut ehkä enemmän kuin minkään muun sairauden, mikä johtuu ainakin osittain tehostuneesta akuuttihoidosta, parantuneesta uusiutumisen ehkäisystä ja myös kuntoutusmenetelmien suhteen on tapahtunut edistystä. Lievissä aivoinfarkteissa oireet saattavat korjaantua kokonaan ja joskus melko nopeastikin. Vaikeissa aivoinfarkteissa oireet sen sijaan saattavat korjaantua vain vähän pidemmänkään ajan kuluessa.

Ennuste onkin hyvin yksilöllinen. Siihen vaikuttavat aivoinfarktin koko ja sijainti sekä lisäksi monet muut tekijät, kuten kuntoutus, muut sairaudet ja ikä. Aivoinfarktiin liittyy myös tietty kuoleman riski, joka voi johtua joko suoraan suuresta aivoinfarktista tai tavallisimmin äkilliseen sairastumiseen liittyvistä liitännäissairauksista, kuten keuhkokuumeesta tai keuhkoveritulpasta. Noin 40 % AVH:n sairastuneista tarvitsee jatkossa kuntoutusta, 10 % sairastuu uudelleen vuoden kuluessa, 15-20 % dementoituu myöhemmin ja 10-15 % jää pysyvästi laitoshoitoon.

Aivoinfarktiin liittyy tietty uusiutumisen riski, joka riippuu oleellisesti sairastumisen syynä olevista tekijöistä. Riski on sitä suurempi, mitä enemmän henkilöllä on aivoinfarktin riskitekijöitä. Joissakin tapauksissa, kuten verisuonivamman aiheuttamassa aivoinfarktissa, uusiutumisriski on mitätön. Pitkän ajan ennusteeseen pyritään vaikuttamaan sekä todettujen riskitekijöiden mahdollisimman hyvällä hoidolla että uusintariskiä vähentävällä lääkityksellä. Näistä riskitekijöiden hoito on kaikkein tärkeintä.

Aivoverenvuoto

Aivojen sisäisellä verenvuodolla - seuraavassa lyhyesti aivoverenvuodolla - tarkoitetaan tilannetta, jossa aivokudoksen sisään vuotaa verta verisuonen seinämän repeytyessä.

Esiintyvyys

Aivoverenkiertohäiriöistä yhteensä noin 15 % johtuu aivoverenvuodoista; 10 % aivojen sisäisistä verenvuodoista ja 5 % lukinkalvonlalaisista verenvuodoista (SAV). Aivoverenvuodon esiintyvyys on ollut vähenemässä väestössä esiintyvien riskitekijöiden edullisten muutosten takia. Aivoverenvuodon riski on sidoksissa ikään siten, että sairauden ilmaantuvuus kasvaa iän myötä, mutta suhteellisesti aivoverenvuotoja on nuorillakin aikuisilla useammin kuin aivoveritulppia.

Syyt ja riskitekijät

Aivoverenvuodon ylivoimaisesti tärkein riskitekijä on verenpainetauti ja usein se on ainoa sairastumista selittävä tekijä. Aivoverenvuodon riski kohoaa kiihtyvästi verenpainelukemien ylittäessä normaaliarvot, jolloin riski siis kasvaa sitä jyrkemmin mitä korkeampi verenpaine on. Sekä ylä- että alapaineen (systolinen / diastolinen verenpaine) koholla oleminen lisää riskiä. Verenpaineen hoito vähentää riskiä merkittävästi, mutta hoidossa olevilla verenpainepotilaillakin riski on suurempi kuin normaaliväestöllä.

Toinen tärkeä aivoverenvuotojen syy on verisuonten synnynnäiset epämuodostumat. Näistä noin 10 % on perinnöllisiä. Epämuodostumat voivat olla valtimo- ja laskimosuonten muodostamia verisuonirykelmiä (AV- malformaatiot) tai valtimon seinämän pullistumia (aneurysmat), joista viimeksi mainitut ovat yleisempiä. Nykykäsityksen mukaan molemmat epämuodostumat kasvavat iän myötä. Verisuonen seinämän pullistumat eivät ole välttämättä lapsuusiässä vielä todettavissa.

Elämäntapoihin liittyvistä tekijöistä aivoverenvuodon riskiä lisäävät myös tupakointi sekä alkoholin ja huumeiden käyttö. Nämä puolestaan korostavat lisäksi verenpainetautiin liittyvää riskiä, joten useampia riskitekijöitä omaavien olisi erityisen tärkeää huolehtia riskitekijöiden vähentämisestä. Harvinaisia aivoverenvuodon syitä ovat erilaiset verisairaudet ja tietyt verenvuototaipumusta lisäävät lääkkeet. Aivovammoihin voi useinkin liittyä aivoverenvuotoja, mutta nämä ovat luonteeltaan hieman erilaisia. Kohonneen kolesterolin tai sokeritaudin ei ole todettu lisäävän aivoverenvuodon riskiä.

Oireet

Aivoverenvuoto alkaa aina yhtäkkisesti ja useimmiten jonkinlaisen toiminnan tai rasituksen yhteydessä. Oireet riippuvat verenvuodon sijainnista aivoissa sekä sen suuruudesta. Isot verenvuodot aiheuttavat yleensä kovan päänsäryn ja tajuttomuuden tai tajunnan tason laskun, joka ilmenee uneliaisuutena. Myös pienemmissä verenvuodoissa esiintyy yleensä päänsärkyä. Tajuttomuus-kouristuskohtaus voi kuulua ensioireisiin.

Muilta oireiltaan aivoverenvuoto on hyvin samanlainen kuin aivoveritulppa, eli se saattaa aiheuttaa esimerkiksi erilaisia halvauksia, puhevaikeuksia tai näköoireita riippuen lähinnä verenvuodon paikasta. Suuri osa verenvuodoista tapahtuu aivojen keskiosissa aiheuttaen toispuolihalvauksen. Pikkuaivojen verenvuodoissa oireena saattavat olla äkillinen päänsärky ja huimaus.

Oireet ovat aina rajuimmillaan heti sairastuessa tai hyvin pian sen jälkeen ja alkavat sitten vähitellen hitaasti lievittyä. Jos verenvuoto nostaa painetta kallon sisällä, vointi voi ensi päivien aikana huonontua.

Ennuste

Aivoverenvuoto on vakava sairaus, johon liittyy melko suuri kuolleisuus. Itse verenvuotoon liittyvä kuoleman riski koskee kuitenkin lähinnä vain ensimmäisiä päiviä sairastumisen jälkeen. Tämän jälkeen kuolleisuutta aiheuttavat yleensä vain tavanomaiset äkillisiin sairastumisiin liittyvät vaaratekijät kuten tulehdussairaudet, sekä keuhko- ja sydänveritulpat. Alkuvaiheesta selviytymisen jälkeen aivoverenvuodon ennuste onkin yleensä parempi kuin aivoveritulpan. Halvausoireista toipumisen osalta ennuste riippuu kuten aivoveritulpassakin halvauksen vaikeusasteesta: lievät halvaukset saattavat parantua kokonaankin, mutta kaikkein vaikeimmissa toipuminen on usein melko vähäistä.

Aivoverenvuodon uusiutumisriski on keskimäärin vähäisempi kuin aivoveritulpan. Riskiin vaikuttavat sekä annettu hoito että riskitekijät. Verisuoniepämuodostumat ja valtimonpullistumat (aneurysmat) hoidetaan useimmiten leikkauksella tai muilla toimenpiteillä, jolloin uusiutumisriski on vähäinen. Elämäntapoihin ja verenpainetautiin liittyvissä aivoverenvuodoissa uusiutumisriski riippuu ennen kaikkea siitä, miten hyvin nämä riskitekijät jatkossa onnistutaan välttämään tai hoitamaan.

SAV, lukinkalvon alainen verenvuoto

Lukinkalvonalainen verenvuoto eli SAV (subaraknoidaalivuoto) aiheutuu aivojen pinnalla kulkevan verisuonen repeytymisestä. Repeytymisen yhteydessä veri vuotaa aivojen pinnalle sekä usein myös aivo-selkäydinnesteen täyttämiin aivokammioihin aivojen keskellä.

Esiintyvyys

SAV aiheuttaa 5 % aivoverenkiertohäiriöistä katsoessa kaikkia ikäryhmiä yhdessä. Suomessa siihen sairastuu vuosittain noin 1000 henkilöä. Muista aivoverenkiertohäiriöistä SAV poikkeaa muun muassa siinä, että sairastuneet ovat yleensä selvästi nuorempia keskimääräisen sairastumisiän ollessa alle 50 vuotta. Ennen aikuisikää sairastuminen on kuitenkin harvinaista.

Syyt ja riskitekijät

SAV:n syynä on yleisimmin (80-90 %:ssa) aivovaltimon seinämässä olleen pullistuman (aneurysma) puhkeaminen. Noin 10 %:ssa syynä on synnynnäisen valtimoiden ja laskimoiden muodostaman verisuoniepämuodostuman (AV-malformaatio) repeäminen. Pienessä osassa tapauksista syy jää löytymättä. Lisäksi tunnetaan vammoihin liittyvä SAV, jota ei käsitellä tässä yhteydessä.

Valtimopullistumien syntysyitä tunnetaan puutteellisesti. Noin 10 %:n tiedetään olevan perinnöllisiä. Taustalla saattaisi olla myös verisuonen seinämän synnynnäinen heikkous. Toisaalta tiedetään, että ainakin tupakointi on SAV:n riskitekijä. On mahdollista, että jotkut esimerkiksi elintapoihin liittyvät tekijät voivat haurastuttaa verisuonten seinämää, jolloin siihen pääsee kehittymään pullistuma. Myös alkoholinkäytön ja verenpainetaudin on todettu lisäävän SAV:n riskiä. Riskin lisääntyminen liittyy tällöin ilmeisesti ainakin osittain vain puhkeamisen vaaran lisääntymiseen eikä välttämättä pullistumien todennäköisyyden lisääntymiseen. Osa valtimopullistumista ei koskaan puhkea eikä siis aiheuta SAV:ta. Naisilla SAV on hieman yleisempi kuin miehillä.

Oireet

SAV:n tyypillisin oire on ponnistustilanteeseen liittyvä räjähtävän voimakas päänsärky. Jotkut saattavat ikään kuin tuntea että "jotain repesi päässä". Joillakin saattaa esiintyä alussa tunne siitä kuin "jotain valuisi päässä" (veri valuu alaspäin). Toisaalta monissa tapauksissa sairaus saattaa aiheuttaa äkillisen tajuttomuuden, ilman että potilas ehtii valittaa mitään. Tajunta saattaa laskea myös vähitellen aivoverenvuodon alkamisen jälkeen. Joskus SAV:n yhteydessä verta vuotaa myös aivokudoksen sisään (ks. Mikä on aivojen sisäinen verenvuoto?). Tajuissaan pysyvillä potilailla esiintyy kovan päänsäryn lisäksi usein pahoinvointia ja sekavuutta.

Ennuste

SAV on erittäin vakava sairaus. Puolet sairastuneista kuolee ensimmäisen kahden viikon aikana, suurin osa heistä jo ennen kuin ehtivät sairaalaan. Niistä, jotka selviytyvät alkuvaiheesta suuri osa toipuu hyvin ja osa täysin ennalleen. Hengissä selviytyneiden ennuste riippuu ennen kaikkea vuotokohdasta ja siitä, onko vuotoa tapahtunut aivokudoksen sisään. Aivokudoksen sisäisten vuotojen ennuste on esitetty toisaalla (ks. Mikä on aivojen sisäinen verenvuoto?). Jos vuoto on tapahtunut vain aivojen pinnalla, suuri osa sairastuneista toipuu ennalleen, mutta joillekin voi jäädä joskus hankaliakin pysyviä oireita esimerkiksi muistitoimintojen alueelle. Osalle saattaa kehittyä myöhemmin aivo-selkäydinnesteen kierron häiriö (matalapaineinen hydrocephalus, NPH), joka voi vaatia leikkaustoimenpiteen. Häiriön oireina ovat muistin, tasapainon ja virtsanpidätyskyvyn heikentyminen.

Käytännössä kaikki todetut verisuonipoikkeamat, pullistumat tai epämuodostumat, pyritään hoitamaan kirurgisesti. Jos tässä on onnistuttu, on uusiutumisriski erittäin pieni, käytännössä usein olematon. Jos syytä ei pystytä kirurgisesti hoitamaan, on uusiutumisriski merkittävä; puolella potilaista tapahtuu uusi vuoto puolen vuoden kuluessa. Tämän jälkeen riski on noin kolme prosenttia vuodessa. Kaikkein paras ennuste on niillä, joilla vuotoon ei löydetä syytä. Heillä ei ole leikkauksiin liittyviä riskejä, uusiutumisriski on hyvin pieni ja myös taudinkuva on usein alunperinkin melko lievä.

Basillaaritromboosi - aivorunkoveritulppa ja kallonpohjavaltimon tukos

Aivojen takaosaan ja aivorunkoon tuovat verta nikamavaltimot, jotka yhdistyvät kallonpohjassa kallonpohjavaltimoksi. Jos jompikumpi nikamavaltimoista tukkeutuu, syntyy veritulppa aivorungon alueelle. Oireet voivat tällöin olla hyvin monenlaisia, esimerkiksi silmänliikehäiriö ja siihen liittyen kaksoiskuvat, mustuaisten kokoero, nielemisvaikeus sekä äänen käheys äänihuulihalvauksen vuoksi. Kipu- ja lämpötunto voivat myös heiketä kehon vastakkaiselta puolelta vaurioon nähden. Aivorunkoveritulppaan saattaa liittyä myös saman puolen pikkuaivoveritulppa, jonka oireet on selitetty toisessa potilasohjeessa (ks. Mikä on aivoverenkiertohäiriö pikkuaivoissa?).

Joskus nikamavaltimon tukos saattaa vielä usean vuorokaudenkin kuluttua oireiden alkamisesta levitä ylemmäs kallonpohjavaltimon alueelle, jolloin oireet selvästi vaikeutuvat. Tällöin puhutaan basilaaritromboosista eli kallonpohjavaltimon tukoksesta. Sen oireita ovat molemminpuolinen raajojen heikkous tai holtittomuus ja tuntohäiriö, joskus jopa neliraajahalvaus, puheen puuromaisuus ja vaikeat silmänliikehäiriöt.

Kallonpohjavaltimon tukosta hoidetaan suonensisäisellä hepariinilla eli verenhyytymistä hidastavalla lääkkeellä ja usein tukosta yritetään avata myös liuotushoidolla. Kallonpohjavaltimon tukoksen ennuste on huono, ilman mitään hoitoa jopa 90 % potilaista kuolee. Joskus harvoin kallonpohjavaltimon tukos voi kuitenkin aueta itsestäänkin, mutta aivokudokseen on silti saattanut ehtiä kehittyä pysyviä vaurioita ilmeten esimerkiksi muistihäiriöinä ja etenkin alkuvaiheessa uneliaisuutena.

Verisuonitukosten syyt aivorungon alueella ovat samat kuin isoissa aivoissa ja myös uusiutumisen ehkäisy perustuu samoihin asioihin.

AVH pikkuaivoissa

Pikkuaivot sijaitsevat kallon takaosassa, isoaivojen alla. Pikkuaivoihin vievät verta niskan puolella kulkevat nikamavaltimot. Pikkuaivot huolehtivat liikkeiden ja tasapainon säätelystä. Niiden toimintahäiriöön voi liittyä myös ns. korkeampien aivotoimintojen kuten muistin häiriöitä.

Verenkiertohäiriö pikkuaivoissa aiheuttaa tasapainon epävarmuutta ja liikkeiden holtittomuutta samalla puolella kuin vaurio sijaitsee. Alkuvaiheessa esiintyy myös yleensä voimakasta vaurion puolelle kaatavaa huimausta, pahoinvointia ja oksentelua. Tähän liittyy usein myös silmän nykivä liikehäiriö eli silmävärve. Jos kävely onnistuu lainkaan alkuvaiheessa, se voi muistuttaa humalaisen kävelyä. Nopeiden liikkeiden suorittaminen on epävarmaa ja puhe saattaa muuttua puuromaiseksi. Koordinaatiovaikeudesta johtuen vaurion puoleinen raajapari voi myös vaikuttaa sairauden alkuvaiheessa heikommalta.

Koska pikkuaivot sijaitsevat melko ahtaassa kohdassa kallon takakuopassa, niiden sisäinen verenvuoto tai veritulpan aiheuttama pikkuaivokudoksen turvotus voi painaa takakuopan aivokammioita lyttyyn ja aiheuttaa selkäydinnesteen kiertohäiriön. Tämä ilmaantuu yleensä ensimmäisen viikon kuluessa ja voi johtaa nopeaankin tajunnantason laskuun ja hoitamattomana kuolemaan. Hoitona laitetaan neurokirurgin toimesta muovinen ohitusletku (ns. shunttiletku) kallonluun läpi aivokammioon turvaamaan aivoselkäydinnesteen kierto.

Verenvuodon tai verisuonitukoksen syyt pikkuaivojen alueella ovat samat kuin isoissa aivoissa ja myös uusiutumisen ehkäisy perustuu samoihin asioihin (ks. Mikä on aivoinfarkti?).

Pikkuaivojen verenkiertohäiriöiden ennuste on keskimäärin parempi kuin isojen aivojen verenkiertohäiriöiden. Niistä kuntoudutaan yleensä paremmin takaisin normaaliin elämään. Kävelyä ja tasapainon hallintaa opetellaan uudelleen fysioterapeutin johdolla.

Aivolaskimotukos - sinustromboosi

Sinustromboosilla tarkoitetaan tukosta aivolaskimoiden verenkierrossa, kun taas huomattavasti yleisemmässä aivoveritulpassa on kyse aivovaltimoiden tukoksesta.

Aivolaskimotukoksen oireiden alku on usein asteittainen ja oireet voivat kehittyä hitaasti jopa viikkojen kuluessa. Joskus oireet voivat alkaa myös hyvin äkillisesti kovalla päänsäryllä tai kouristuskohtauksella. Oireet riippuvat siitä, mikä laskimo on tukkeutunut. Tavallisimpia oireita ovat päänsärky, kuume, tajunnan heikentyminen, erilaiset halvaukset ja epileptiset kohtaukset.

Aivolaskimotukosta esiintyy eniten nuorilla naisilla. Sille altistavat esimerkiksi e-pillerit, perinnöllinen veritulppataipumus tai jokin pään alueen tulehdussairaus kuten esimerkiksi poskiontelo- tai otsaontelotulehdus. Aivolaskimotukoksen kehittyminen voi liittyä myös esimerkiksi synnytykseen, leikkauksen aiheuttamaan veren hyytymishäiriöön, nestevajaustilaan, verisairauteen tai pään alueen vammaan. Aivolaskimotukokseen saattaa liittyä myös laskimon läheisen aivokudoksen verenvuoto tai veritulppa. Aivolaskimotukos varmennetaan yleensä aivojen magneettikuvauksella, mutta joskus se voi näkyä jo pään tietokonekuvauksessakin.

Aivolaskimotukosta hoidetaan suonensisäisellä hepariinilla eli veren hyytymistä hidastavalla lääkkeellä. Lisäksi huolehditaan riittävästä nesteytyksestä. Jos syynä on tulehdustauti, se hoidetaan samalla. Joskus aloitetaan myös suonensisäinen kortisonihoito, jos hepariinihoito ei tunnu riittävän ja kallonsisäinen paine on koholla. Jatkohoidoksi aloitetaan verenohennushoito (Marevan), jonka käyttöä jatketaan vähintään kuusi kuukautta, kunnes aivolaskimot on todettu magneettiverisuonikuvauksella avoimiksi. Jos potilaalla on käytössään e-pillerit, niiden käyttö lopetetaan ja hormonien käyttö on kielletty jatkossakin.

Aivolaskimotukoksen ennuste oli aikaisemmin huono, mutta nykyisin tehostuneen diagnostiikan ja hoidon aikana lähes kaikki toipuvat siitä hyvin.

Päiwän Wiisaus

Potilasjärjestöjä ja vertaistukea

Tunnista oireet


Tavallisimmat, äkillisesti alkavat oireet oireet vaihtelevat vähäoireisuudesta tajuttomuuteen

  • Toisen puolen raajojen heikkous/ tunnottomuus tai holtittomuus, "puutuminen", hervoton käsi/jalka
  • Toisen, tai molempien, suupielen/silmäluomen roikkuminen, ruuan valuminen suupielestä
  • Äkillinen kaatuminen
  • Puhekyvyn häiriö, sanojen etsiminen tai puuromainen puhe
  • Toimintakyvyn häiriö, tajunnanmenetys
  • Toisen tai molempien silmien näköhäiriöt/ näköpuutos tai sumentuminen, kaksoiskuvat joskus päänsärky, oksentelu ja pahoinvointi
  • Tasapainohäiriö ja kävelyvaikeus/ voimakas huimaus, ja kaatumisen tunne
  • Osaamattomuus tutuissakin asioissa
  • Aivoverenvuodossa mahdollisesti voimakas ja äkisti alkanut kova päänsärky
Oireet voivat olla kivuttomia.

Jos sinulle tai lähimmäisellesi ilmaantuu jokin edellä mainituista oireista, ja vaikka ne menisivät ohitse, soita välittömästi yleiseen hätänumeroon 112 ja kerro päivystäjälle epäileväsi aivoinfarktia.