Apua ja neuvoja pikaisesti

Akuuttivaiheesta; kotoa sairaalaan ja hoitoon.

Apua ja neuvoja pikaisesti

ViestiKirjoittaja Timovee » 26.09.2009 14:07

23.8 olin nostamassa venetraileria, niin selästä kuului rusahdus, Putosin polvilleni ja hirvittävä hiki, kun ambulassi vei saralaa. Ottvat RTG kuvat ja mitään ei ollut poikki tai murtunut. Kipupiikkien avulla Kuopioon ja viikon päästä siitä omman terveyskeskukseen. No. TK lääkäri antoi kipulääkkeitä ja sillä selvä. Tämän viikon tiistai olin kavein kanssa tuomassa venettä ja olimme molemmat ajaneet maatkan aikan. Heinolan ABC asemalla otettiin kahveet ja kun lähdin ajamaan, niin sanoin kaverille etten voi ajaa kun nään kaiken kahtena. Aamulla soitin silmälasiliikkeeseen, jotta saisin uudet lasit. Optikko käski heti ottaa yhteys silmälääkäriin. Soitin TK:hon mutta aikoja varaava soittoaika oli jo ohi. Soitin Kysin päivystykseen ja sanoivat tulla sinne. Aattelin, että joutuu 4 tuntia siellä oottelemaan. Kun ilmottauduin, niin kolmessa minuutissa olin sängyllä antamassa verinäytteitä ja menossa ct kuvaukseen. Samalla keuhkoista ja päästä rTG.Mitään ei löytynyt, muuta tarkailuun oli jäätävä. Sanoivat, että heti kun tulee aika, niin ottaavat mangneetti kuvan. Olisin halunnut, että selkäkin olisi kuvattu, mutta ei sitä tehty. Pään Mangneetti kuvaus ei tuonut vastausta oireisiin. Sitten sairaalan silälääkäri teki tutkimutksia ja totesi, että minulla oikea silmä katsoo vasmmalle ja vasen oikeaalle. Ja se oli kaksois kuvien syym utta vieläkään ei tedettty miten toimia. Sain viikon lopun nyt olla kotona ja maanantaina takaisin kysiin lisä tutkimuksiin.
Kuten huomaa, on nyt tämäkirjoittaminen hankala ja virheitä tulee. ( En korjannut virheitä. Tavallisesti en ole kirjoittanut noin paljon virheitä. Siis nuo oli ihan tahattomia virheitä tekstisä) Onko tuossa tarinassa mitään tuttua kenellekkään ja slittäisi mitä on odotettavissa. Toinen mikä kiinostaa on, että näkyykö normaalisti kaikki kasvaimet sun muut mangneetti kuvissa.
Timovee
 
Viestit: 0
Liittynyt: 26.09.2009 14:01

Re: Apua ja neuvoja pikaisesti

ViestiKirjoittaja Kati » 26.09.2009 17:51

Kaksoiskuvaan on monta syytä. Saat monta selitystä kun googlaat "kaksoiskuvat"

Justiinsa kasoiskuvista lähes toipuneena kerron syyn miksi minä katselin Puulaveden rannalla auringonlaskua kahtena...

Aneyrysma eli valtimon pullistuma oli lähellä silmän liikuttajalihasta. Itse nimitin tuon silmän liikkeiden keskusyksiköksi... Koska aneyrysma kirurgisesti suljettiin pois verenkierrosta lähellä tuota "keskusyksikköä" sain katsella maailmaa pari kuukautta hieman monipuolisemmin kuin yleensä. Paraneminen ei tapahtunut päivässä. Pieniä päivittäisiä muutoksia, jotka pitivät virkeänä...eli aamulla kun kaataa mehua lasiin pitää tarkistaa kädellä lasin reuna, että lasi on visuaalisestkin samassa paikassa kun edellis iltana.

Kaksoiskuvat korjaantuvat monessa tapauksessa itsekseen. Olet toiminut oikein siinä. että hakeuduit tarkkailuun. Kuopiossa näihin juttuihin tuskin suhtaudutaan olkaa kohauttamalla. Päevä kerrallaan...asiat tuppaavat järjestymään. Kys kyllä kaivaa syyn esiin kaksoiskuvien osalta.

Oikkeen mukavaa syksyn jatkoa. Suosittelen muuten mustaa silmälappua tarkkoihin paikkoihin (apteekki, jos et saanut silmälääkäriltä). Muailma sillä yksinkertaistuu. Saatko muuten vielä autoilla ja vedellä venettä perässä ?
Viimeksi muokannut Kati päivämäärä 03.12.2009 21:50, muokattu yhteensä 1 kerran
Kati
 
Viestit: 0
Liittynyt: 23.08.2009 19:02

Re: Apua ja neuvoja pikaisesti

ViestiKirjoittaja Timovee » 26.09.2009 19:11

Lappua tarjosi kysin silmälääkäri, mutta ajattelin pärjätä maanantaihin ilman. Maanantaina menen taas kysin neurolle. Hetihän sanoivat, että ainakin komeenkuukauteen ei asiaa auton rattiin. Nyt lääkkeinä asantin ja primaspan mutta vielä kahtena näkee mutta ei ihan niin vaikea kirjoittaa kun eilen. Tänään ja eilen illalla oli ihmeellisiä asioita. semmoista "tohelointia" Kännykkä tippui muutamasti. Seisoin hetken saunan ovella (kerrostalo) avain kädessä ja sitten tajusin aukaista oven. Jääkaappiin laitoin kahvikupoin ja heti jälkeen tajusin mitä tein...heh. Ohjeet oli, jos tulee kotona mitään huimausta tai raajojen puutumia niin heti soittaa 112 ja kysiin. Kai minun tilanne nyt on kuitenkin vakaa ja ct sekä mangeetti kuvat varmisti ettei vielä mitään vakavaa ole ja tutkinta jatkuu maanantaina. Minullakin oli aaamulla kahvikupin kanssa murheita, kun ensin olin jääkaapissa käyttänyt niin sitten sokeria laiton kahen lusikan sijaan viisi lusikkaa. Itseeni vaan nauratti, kun tajuaa heti mitä "hölmöö teki. Kyllähän tässä eilen ja tänään kaikki maholliset sivut on tullut googletettua mutta aika alussa tässä vielä on. Onnekisi tosiaan suhtautuivat kysin päivystykseessä aisaan ihan oikein ja ei edes tarvinnut päivystävänlääkärin luo mennä, kun ohjasivat osaston puolelle.Uskoisin, että maanantaina ainakin selkäydin nesteen tutkiivat
Hyvää syksyä sinne puulaveden rannallekin ja palaan ensiviikolla kertomaan mitä tutkinta on selvittänyt.
Timovee
 
Viestit: 0
Liittynyt: 26.09.2009 14:01

Re: Apua ja neuvoja pikaisesti

ViestiKirjoittaja timppa » 28.09.2009 11:24

:shock: siis kotihoitoa ja kipulääkettä.

Jos nyt ymmärsin kirjoittamasi oikein, niin nuo vaikuttavat pienen aivoinfarktin oireilta.

Magneetissa näkyy oikeastaan kaikki.

Suorastaan mielenkinnolla odotan mitä löytävät.
timppa: 0500-9281912
skype: timo.sund
Avatar
timppa
 
Viestit: 1
Liittynyt: 03.07.2009 17:00
Paikkakunta: Kiihtelysvaara

Re: Apua ja neuvoja pikaisesti

ViestiKirjoittaja Timovee » 30.09.2009 12:35

No niin....Kotona ollaan ja huomattavasti viisaampana, kuin viikonloppuna. Nyt on sanottava, että tuli aika epäselvästi asioita esitettyä ja hieman monimutkaisestikkin. Tuo selkävamma ei liittynytkään millään tavoin kaksoiskuviin, vaikka itselleni sitä koitinkin vakuuttaa. Juuri selkävamman vuoksi kävinkin terveyskeskuksessa ja siihen määrättiin kipulääkkeitä ja lepoa. MUTTA, noin kaksi viikko terveyskeskus käynnin jälkeen alkoi kaksoiskuvat yllättäen, joiden luulin automaattisesti johtuvan selän vammasta. Kun kaksoiskuvat alkoi ilalla, niin aamulla ajattelin ensimmäiseksi soittaa optikolle (Virhe 1) Onneksi optikolla ilmoittivat, että kaksoiskuvat vaativat silmälääkärin tutkimuksen ( oikea osoite olisi ollut sairaala ) jolloin yritin soittaa terveyskeskukseen, jotta saisin lähetteen silmälääkäriin ( virhe 2. olisi pitänyt soittaa suoraan 112) Koska terveyskeskuksessa vastasi automaatti ajanvarauksessa, niin onneksi en jäänyt odottamaan kahta tuntia, vaan soitin suoraan sairaalan päivystykseen ja kerroin heille oireet. Silti kerroin epäileväni kaksoiskuvien johtuvan selkävammasta. Kuitenkin kehoittivat tulemaan päivystykseen välittömästi.( Keskiviikko aamu ) Vajaa tunti myöhemmin olin päivystysluukulla ja ajattelin vain, että menee usea tunti, ennen kun pääsen lääkärin luo. Kuitenkin heti tuli hoitaja ja olin muutaman minuutin kuluttua sängyllä, sekä menossa CT kuvauksiin ja sieltä suoraan osastolle. Samana iltana otettiin mangneettikuvat ja hoito oli aloitettu lääkityksellä. Torstaina lääkäri ilmoitti, että Perjantaiksi hän haluaa silmälääkärin konsultaation. Perjantaina kaksoiskuvat todettiin silmälääkärin vastaanotolla ja tulos on, että oikea silmäni katsoo vasemmalle ja vasen oikealle. Molemmissa on noin 9 asteen heitto. Koska Perjantaina oli kuitenkin akuutti vaihe mennyt ohi, niin lääkäri laski viikonlopuksi kotiin. Kuten huomaa, niin kirjoittaminen oli hankalaa, sillä myös vasemman käden sormet ei oikein käskyjä noudattaneet. Maanantaina takaisin sairaalaan ja lääkäri halusi vielä tehdä Myastenia Gravis testin, jotta voi sulkea MS taudin mahdollisuuden pois. Onneksi ei mitään lisää enää löytynyt ja tuloksena oli, että aivoinfarkti oli aiheuttanut silmälihaksen toiminta häiriön sekä vasemman käden sormien toiminta häiriön. Olin varmasti ollut onnekas ja selvisin vähin vaurioin. Nyt jälkeenpäin ajateltuna....tuskin olisin hakeutunut sairaalaan pikaisesti pelkkien kaksoiskuvien vuoksi, mutta koska kuvittelin selkävamman aiheuttavan kaksoiskuvat, niin säikähdin sitä. Niin.....miten olisi käynyt, jos ei selkä olisi ollut pirun kipeä ? Olisin luultavasti odotellut silmien kaksoiskuvien häviämistä, kunnes olisinkin ollut valmis kiidätettäväksi ambulanssilla sairaalaan.
Selkä varmaan paranee aikanaan. Silmälääkäri katsoo Marraskuun alussa vaurion suuruuden ja silmälihas halvaus on pysyvä, niin sitten joko prismalasit tai leikkaus. Käden sormien kohdalla kirjoittaminen on hyvä kuntouttaja, vaikka vasemman käden etusormi onkin ainoa, joka nyt tekee töitä. Perjantaina yritin kirjoittaa väkisin, mutta taisi olla enemmän intoa, kuin taitoa...heh. Nyt vaan otetaan rauhallisemmin, niin yhdelläkin kädellä ja toisen käden yhden sormen avustuksella homma pelaa. Mutta....ei kun eteenpäin sano mummo lumihangessa. Palaan kertoilemaan kuulumisa. :)
Timovee
 
Viestit: 0
Liittynyt: 26.09.2009 14:01

Re: Apua ja neuvoja pikaisesti

ViestiKirjoittaja timppa » 01.10.2009 07:45

Hyvä että "vika" löytyi.
Käsien kuntoutukseen löytyy keinoja. Nyt on vielä akuuttivaihe päällä, mutta mitä aikaisemmin sen aloittaa, sen paremmat on ennusteet.

Nuo tuoreimmat kuvaukset ja sairaalatutkimukset meni liki suoraan käypähoitosuositusten mukaan. Kiva kuulla, että systeemi toimii.
timppa: 0500-9281912
skype: timo.sund
Avatar
timppa
 
Viestit: 1
Liittynyt: 03.07.2009 17:00
Paikkakunta: Kiihtelysvaara


Paluu Akuuttivaihe

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa