aivoverenvuoto

Omaisten kohtaamispaikka
tiitiäinen
Viestit: 0
Liittynyt: 21.03.2015 09:10

aivoverenvuoto

ViestiKirjoittaja tiitiäinen » 22.03.2015 23:47

Hei kaikille. Aloin kirjottelemaan minulle uudesta asiasta ja etsimään vertaistukea aivoverenvuodon kokeneilta tai heidän läheisiltä. Isäni sai aivoverenvuodon viikko sitten lauantaina. Hänet löydettiin mahallaan makaamassa olohuoneen lattialta aamupäivällä puoli yhen aikaan. Tärisi ja hikoili eikä pystynyt puhumaan mitään. Ambulanssilla keskussairaalaa kohti jonne matkaa 250km. Helikopteri lähetettiin ilmaan välittömästi vastaan ambulanssia. Teholla selvisi se mikä ambulanssin henkilöstö oli arvellutkin että kyseessä on aivoverenvuoto. Verenpaineet oli 230 silloin ja lääkkeellisessä unessa pidettiin pari päivää aivojen turvotuksen vuoksi. Teholla oli kolme yötä ja sitten siirrettiin avh osaston tarkkailuhuoneeseen. Oikea puoli meni tunnottomaksi ja puhekyky. Vuoto oli vasemmalla puolen sellaisessa paikassa mitä ei voinut leikata. Edelleen vuotaa ilmeisesti hiukan ja aivoissa on turvotusta. Eilen näytti siltä että oikeaa jalkaakin liikutti. Ymmärtää puhetta ja tunnistaa sukulaiset. Katsoo kohti ja puristaa vasemmalla kädellä. Ei vaan voi kommunikoida kun puhetta ei tule. Kaikki tämä on uutta ja järkyttävää. Kun ei tiedä miten tästä eteenpäin. Kuntoutukset ja palautumiset pyörii mielessä mutta kaikki tämä on vissiin yksilöllistä. Isäni on 55 vuotias vuosi sitten sydänkohtauksen saanut yksinelävä työssäkäyvä. Jälkeenpäin Laskeskelin että on joutunut makaamaan siellä lattialla yli 12 tuntia kun peti oli koskematon ja aamulääkkeet oli ottamatta.

Avatar
timppa
Viestit: 1
Liittynyt: 03.07.2009 19:00
Paikkakunta: Kiihtelysvaara
Viesti:

Re: aivoverenvuoto

ViestiKirjoittaja timppa » 24.03.2015 20:38

Huh.

Tässä nyt oikein voi sanoa, kuin että rauhallisesti.

Näissä aivojutuissa aikajänteet on kuukausia ja vuosia. Ja takapakkia ja paikallaan jumitusta tapahtuu. Ja kun jokainen meistä on vielä yksilöllinen, niin mitään yleistä toipumisennustetta ei voi antaa kukaan.

Isäsi on nyt kuitenkin hyvässä hoidossa ja siitä on lähdettävä, että hoitoketju tekee nyt parhaansa.
timppa: 0440 928 192/puhelut/tekstarit/What´s App
skype: timo.sund

tiitiäinen
Viestit: 0
Liittynyt: 21.03.2015 09:10

Re: aivoverenvuoto

ViestiKirjoittaja tiitiäinen » 24.03.2015 23:21

Sitä olen yrittänyt itelle hokea että pitkän ajan varmasti vie tämä kuntoutus tai kaikki yleensäkin. On vaan niin vaikeaa kun ei oikein tiedä ymmärtääkö kuitenkin kaikki mitä sanoo. Mutta tunnistaa ainaki meidät sukulaiset. Eilen se on kuljetettu oman paikkakunnan terveyskeskukseen mitä vastaan kyllä olin aluksi. Tuntuu että onkohan hoito riittävää tai saako kaiken mahdollisen avun sieltä. Ainakin isä on nyt lähellä meitä jos jotakin hyvää pitää tästä hakea.. Letkulla menee ravinto kun ei nielemisharjoituksia uskalla vielä aloittaa. Vähän jännitti viedä omat lapset tänään sinne ukkia katsomaan, mutta suhteellisen hyvin meni kuitenkin. Jälkeenpäin purkautui nuoremmalla lapsella kunnon itkulla kun ukki ei ollut enää sama kuin ennen :(. Vielä oli vuotoa hiukan kun juttelin hoitajan kanssa eikä aivoistakaan ollut turvotus kadonnut. Huhhuijjaa, pitää piettää sormet ja varpaatki ristissä että toipumista alkaisi näkymään.

Avatar
timppa
Viestit: 1
Liittynyt: 03.07.2009 19:00
Paikkakunta: Kiihtelysvaara
Viesti:

Re: aivoverenvuoto

ViestiKirjoittaja timppa » 25.03.2015 10:48

lapsille voit sanoa ja itekin suhtautua, että isä/ukki on edelleen siellä "sisällä" tallessa.

Tämä sairaus vaan on nyt vähän niinkuin vetänyt verhot eteen ja pitää yrittää kurkkia niiden välistä.
timppa: 0440 928 192/puhelut/tekstarit/What´s App
skype: timo.sund


Palaa sivulle “Omaisten kanava”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailija